Pune-Aurangabad-Sanchi-Indore

1650 kilometrin matka Mumbaita kohti meni yllättävän nopeasti ja mukavasti. Vietin suurimman osan aikaa vaunun yläosassa pedillä loikoillen. Alhaalla hyöri paikoitellen paljonkin porukkaa, mutta mulla oli oma tila, hyvää lukemista ja miniläppäri…

Ennen Mumbaihin saapumista mietin, etten oikeastaan halua yhteen maailman suurimmista kaupungeista puolikuntoisena (vatsa oli vähän sekaisin edelleen), joten hyppäsin kolme tuntia ennen Mumbaita poikkee junasta Punen asemalle. Kyseessä oli modernein Intiassa näkemäni kaupunki. Jengi pukeutuu kuin länkkärit ja MacDonaldsiin oli jonoa.

Vietin kaupungissa yhden yön ja läksin Aurangabadiin, josta on hyvä matkata läheisiin Elloran ja Ajantan unescokohteisiin, eli tuhansia vuosia vanhoihin buddhalaisiin, hindulaisiin ja jainilaisiin luolarakennelmiin. Aurangabadissa ei ollut mitään ihmeellistä, eikä Ellora ja Ajantakaan kauheasti säväyttäneet, sillä olo oli puolikuntoinen ja intialaisia turisteja oli enemmän kuin laki sallii. Jokainen halusi tietysti omia minulta muutaman minuutin haastattelutuokiota varten tai vaativat minua yhteiseen kuvaan. Vajaakuntoisena ei jaksanut olla kohtelias, joten täällä opin vaan tylysti näyttämään käsimerkillä että stop enkä jaksanut yleensä edes avata suutani. Tämä taito osoittautui hyödylliseksi myöhemmin Varanasissa.

Aurangabadista otin junan kohti pohjoista ja hyppäsin junasta melkein summanmutikassa pois Sanchissa, sillä minulla ei ollut paikkalippua ja juna alkoi täyttymään uhkaavasti.

Sanchi osoittautui oivalliseksi, rauhalliseksi (!) pikkukyläksi, josta oli parin kilometrin matka tuhansia vuosia vanhoille buddha-asutusalueen raunioille. Pyhä paikka, taas vaihteeksi.

Sanchissa yövyin pari yötä oikein mukavassa hostellissa, jonka omisti paikallinen perhe. Seuranani hostellissa oli noin 40-vuotias ranskalainen vanha hippi, joka oli korealaisen nuoren tytön kanssa reissussa matkalla pohjoiseen. He olivat tulleet juuri Gandhi-ashramista, missä tämä ehkä maailman rauhallisimman oloinen puutarhurimies mies oli ilmeisesti viettänyt useampia kuukausia vapaaehtoishommissa kukkienistutushommissa. Kaveri kertoili tarinoita Pakistanin ja Intian reissuistaan 70-luvulta ja suositteli lähtemään Omganeshwar nimiselle saarelle, joka oli suht lähellä.

Sanchissa tapasin myös Rafi Roshnanin, pikkuputiikin omistavan, musiikkia intohimoisesti harrastavan hepun, jonka kanssa juttelin Couch Surfingista. Autoin häntä profiilin muokkaamisessa ja hän kutsui minut luokseen yöksi, niin ei tarvinnut turhaan maksaa hostellille yöpymisestä. Rafi kokkaili hyvät pöperöt illalla.

Kun näytin läppäristäni kuvia viime kesältä Suomesta, niin kaveri rakastui ensisilmäykseltä yltiöpäisesti erääseen naispuoliseen tuttavaani🙂 Vakuuttelin hänelle kertovani Jennille terveiset, että Intiassa häntä odottaa hieno ja kunniallinen kashmirilainen mies. (vielä pari viikkoa reissun jälkeen sain Rafilta Facebookissa yksityisviestejä ja vuodatuksia, joissa hän vaati minua antamaan tytön yhteystiedot) Mukava ukko, ei siinä mitään.

Seuraavana päivänä otin bussin Indoren kautta Omganeshwariin.

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s