Ympyrä sulkeutuu Delhiin

Delhin junan lähtöhetkellä oli aika fiilistellä Intian kokemuksia.

Lämpöä, aurinkoa, elukoita, ihmisvilinää, hindukulttuuria, yleistä kaaosta, kauppamiehiä, iloisia lapsia, värejä, hajuja, makuja, vieraanvaraisuutta, uusia ystäviä… Ja aseman kattorakenteissa kiipeileviä apinoita.

Delhissä viimeinen päivä oli odotuksien mukaisesti aika kaaottinen. Tarkoituksena oli hommata reippaasti tuliaisia kotosuomeen, mutta eihän sitä sitten ehtinyt, kun vierailuni Suomen Finpro -toimistolle venähti kummasti. Delhi on yllättävän laaja alue ja pyöräriksakuskit olivat vakuutteluista huolimatta totaalisen pihalla, missä suurlähetystöalue sijaitsee. Oma vikani… Kuinka usein pyöräriksakuski saa toimeksiannon polkaista suurlähetystöön?

Palatessani kahvittelemasta suomalaisten kanssa, onnistuin menemään Delhin upouuteen metroon pahimpaan ruuhka-aikaan. Yritykseksihän se jäi, sillä jonoa oli ennen metron saapumista jokunen viisi metriä. Kun metro saapui, jengi otti vauhtia ja koitti rynniä sisään. Samanaikaisesti vaunusta puski jengiä ulos. Jopa paikalliset delhiläiset naureskelivat tilanteen absurdiuudelle, joka on kuitenkin täällä arkipäivää.

Viimehetken ostosten tekeminen jäi kakkoseksi hyvästelyhommissa ja fiilistellessä Intian viimeistä chai-hetkeä, joten iltayhdeksän aikaan tuli kiire hommata kengät. Kolmannen kenkäkojun suljettua onnistuin kalastamaan jostain 2 euroa maksavat kenkulit, jotta varpaat eivät jäätyisi Helsingin lentokentältä ulos astuttaessa.

Lentolippujen hankkiminen Intiaan oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan ja uudet asiat tulevat tilalle. Elettiin maaliskuun loppua – onneksi kylmin ja pimein talvi oli jo takana, joten Suomeen oli hienoa palata. Ja eikun kesämökille saunomaan.

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

5 Responses to Ympyrä sulkeutuu Delhiin

  1. Emma says:

    Taa oli kylla ihan huippu blogi! Torkean hienon matkan oot saanut vasattya! Harmi kun ite vietettiin intiassa vaan ihan pieni hetki, mutta kylla taallakin on mahtavaa ollut. Luin koko blogin yhteen potkoon ja luulen etta taytyy joku paiva ajankuluksi lueskella uudestaan. Matkakertomukset on vaan aina niin mahtavia! Toivottavasti tormaillaan suomessa ku me taalta kotiudutaan, olisi meinaan kiva kuulla viela lisaa reissustasi.🙂 Terkut Indonesiasta!

  2. jussius says:

    Tänks Emma! Khyl teidänkin blogii kehtaa promottaa😀 http://matkallaej.blogspot.com/ Etenkin kun itselläni on suunnitelmissa lähteä taas uudestaan ensi talveksi reissuun, todennäköisesti samoihin maisemiin missä te menette nyt…

  3. Luin koko blogin kerralla läpi, ja nyt alko vähän matkakuumottelemaan! Kirjotat just sopivan rennosti, jaksaa ainakin lukea. Kaikki uudet jutut (joita ei oo Madventuresista oppinu) oli tosi mielenkiintosia, ja niistä on kiva lukea. Samoin kaikki reissuvinkit. En oo ihan varma, mutta luulen että näistä jutuista tulis vielä jännempiä ja vetävämpiä, jos keskittyisit enemmän kuvailemaan tarkemmin jotain tiettyjä juttuja/tapahtumia/paikkoja. Tekstissä on se hyvä puoli, että sen kautta voi syventyä johonkin asiaan enemmän kuin esim. videota katsomalla, koska oma mielikuvitus on pelissä.

    Kehitysvinkeiksi en nyt keksi muuta kuin juurikin syventyvämmän kirjoittamisen, ja mahdollisimman paljon kirjojen lukemista, varsinkin jotain reissukertomuksia, omaelämäkertoja, yms. Seuraavalta reissulta sitten ehdottomasti lisää matskua!🙂

  4. jussius says:

    Kiitos palautteesta!

    Totta tuo, että varsin pinnalliseksi jää monien paikkojen kuvailut. Tämä johtuu siitä, että tämänkin blogin pystyttämiseen meni noin kaksikymmentä tuntia ja aikaahan tällaiseen projektiin saisi uppoamaan helposti vaikka sata tuntia, enkä yksinkertaisesti jaksanut kirjoittaa syntyjä syviä jokaisesta kohteesta. Asiaa Intiasta kyllä riittäisi kirjoitettavaksi! Taidan jättää blogini kuitenkin rauhaan ainakin toistaiseksi🙂

    Voisin lisätä suositeltavia Bollywood leffoja tänne kyllä joku päivä, mulla ei ole ko. listaa tässä nyt käsillä…

    Intiassa luin mm.
    Elizabeth Gilbert – Eat Pray Love (Elizabeth matkaa Intiaan Ashramiin)
    Sarita Skagnes – Vain tytär (kertoo Punjabin sikhien tyttöjen sorrosta)
    Taslima Nasri – Häpeä (kertoo hindujen sorrosta Bangladeshissa)

    Ennen Intian reissua luin
    Matti Rämö – Polkupyörällä Intiassa. Lehmiä, jumalia ja maantiepölyä
    Marketta Horn – Neljän dollarin päivä. Ekomatka Aasiaan ja Australiaan

  5. Heini says:

    Hauska ja hyvin kirjoitettu blogi! Uskomattomia seikkailuja teillä on ollut!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s